lauantai 8. syyskuuta 2012

Kukonaskellusta toistamiseen

Tämä kuvio tuntuu jakavan mielipiteet. Olen pitänyt kukonaskeleesta jo pennusta pitäen, tosin silloin ehkä enemmän hauskan nimen, kuin itse kuvion takia. Joskus varhaisnuoruudessa innostuin kuviosta uudestaan, kun kuvataidekoulussa katseltiin erilaisia tessellaatioita (vai tesselaatioita, oikea kirjoitusasu?) mm. kissoista ja häristä. Ja tulipa niitä sitten tehtyä jonkunnäköisiä ainakin pari itsekin, missä lie nykyään ovat.


Alla Kikon harmaa 328, leimauksessa Konadin punainen ja Barry M Foil Effects kultainen.  Pikkurillissä ja keskisormessa Essencen gel look-päällyslakka ja lopuissa Seche Vite, jälleen. Pikkurillistä kuviot vähän levähtivät.

Pitkästä aikaa otin molemmista käsistä kuvat. On olevinaan niin aikaavievää asentaa kolmijalka paikoilleen ja  kamera jalustaan, vaikka todellisuudessa siihen menee pari kolme minuuttia.


Jännästi tuon kultaisen leimauksen kanssa harmaa näyttää hiukan vihertävältä, aavistuksen jopa mintunväriseltä. Punaisen kanssa näyttää "harmaammalta". Oli pakko blurrata kynsinauhoja, ovat niin surkeassa kunnossa kun jostain syystä koulussa aina nypin niitä... Huono uusi tapa.


Ja oli pakko ottaa übermakrokuvaa leimauksista, niin hyvin ne onnistuivat ainakin yhden sormen osalta x) Tai oikeastaan kaikki näyttivät ihan hyvältä ennen päällyslakkaa.



4 kommenttia:

  1. Kukonaskel on sitten taas niin kiva! Ja hyvät värit oot valinnut :) Toi kynsinauhojen repiminen on sitten kamalaa, mulla on piiitkä kokemus tosta ja sanon että siitä on vaikea päästä eroon (tein sitä varmaan 20 vuotta, eli ihan lapsesta asti). Eli lopeta alkuunsa ja pelasta sun nätit kädet :D

    VastaaPoista
  2. Itse kuulun siihen kastiin, joka ei voi sietää kukonaskel/pepitaruutu -kuosia... Tämä johtuu siitä, kun olen saanut tuijottaa sitä kuviota kolme vuotta ihan vapaaehtoisesti n. 15 oppilaan työvaatteissa :D Meillä koulussa oli siis työvaatteina kokin takki + kukonaskel -kuvioiset housut. Hrrr.. Ei ole kyllä yhtään ikävä niitä.

    VastaaPoista
  3. Mä en osaa päättää onko tää kuvio kiva vai ei. Täytyis löytää just oikea väriyhdistelmä niin miellyttäis varmasti silmää, siihen asti kallistun ok linjalle. :) Sulle on tunnustus mun blogissa. :)

    VastaaPoista
  4. Lunalii: Kiitos :) Ja joo, pitää tosiaan yrittää lopettaa heti alkuunsa.. Ehkä pitää ostaa puinen lyijykynä ja nakertaa ja nyppiä vaikka sitä :D

    Mimosa: Haha, sitten ymmärrän miksei se ole tykkäyslistalla :D Varmaan kiva kun tänä syksynä kukonaskelta on muutenkin ollut vaatekaupoissa enemmänkin.

    leikkii lakkojen kanssa: Totta. Ja kiitos, tsekkaan pikimmiten :)

    VastaaPoista