lauantai 15. joulukuuta 2012

Mahoton tikkuoperaatio


Ryhdyin sitten minäkin kynsilakkatikkusysteemiä väsäämään, kun kiekot tuntuivat niin hankalilta. No eivät tunnu enää, sne voin sanoa.

Tilasin alkajaisiksi 250 kpl luonnonvalkeita tikkuja Ebaysta, jotka saapuivatkin sitten kuukauden päästä... Noh, ensinnä lakkasin kaikki tikut, ja sitten vasta rupesin etsimään tarra-A4:sia. Melkein sopivat löytyivät kirjakaupasta joten eikun tarroja suunnittelemaan.



Tarra-arkkien pakkauksessa oli mukana vinkki ilmaisesta tarraohjelmasta, jolla saisi juuri heidän tarroihinsa suunniteltua printattavat asiat mielekkäästi. Aluksi oli vähän kankeaa, mutta kyllä se siitä sitten pikkuhiljaa luonnistui. Väliin tuli printattua tuplat jotain lakkoja, muttei mitään sen vakavampaa. Printterikin melkein kykeni yhteistyöhön pääosin.


Ja sitten, kahdeksan tuntia myöhemmin suurin osa olikin jo valmiina. Enää Innisfreet ruuveihinsa.


Ja siinäpä se. Tai yksi viidestä. Punaisten/pinkkien ruuvi tuli eniten täyteen, en kylläkään laskenut monta heitä tuossa oli. Mutta komealta näyttää ja tuntuisi olevan kätevämpi säilyttää ja etsiä tiettyä sävyä, kuin vähemmän värejä vetävistä kiekoista.



Kaikille ehkä samaan projektiin ryhtymistä harkitsevile tiedoksi:

Tarra-arkkeina käytin Q-Connectin 70 mm x 37 mm sisältäviä tarroja. Yhdessä A4:ssa on 24 tarraa. Pakkauksessa koodi KF01761.

Nämä tarrat piti leikata vaakasuunnassa vielä neljään osaan käsin, mutta se oli pienin homma, oikeasti. Tarraohjelmana käytin saman merkin omaa ohjelmaa, jota pakkauksessakin mainostettiin. Ilmainen, pieni ohjelma ladattavissa nettisivuiltaan tarra-arkkikohtaisesti.

Fonttina Calibri, koko 14. Pidempien nimien (Kuten The Man with the Golden Gun, koko oli muistaakseni 11-12). Sydämen fontti on Webdings. Ohjelmassa valitsin aina teksti-ikkunan yhdelle tarralle neljässä osassa (samaan tyyliin kuin vaikkapa PowerPointissa valitaan itse teksti-ikkunan paikka ja koko), jotta sain tekstit suurinpiirtein tasan tarralle. Jokainen tarra pitää kirjoittaa erikseen, mutta edellisen tarran tiedot voi kopioida suoraan uudelle uutta aloittaessa. Näin ei tarvitse esim. sataa kertaa kirjoittaa "OPI" ja sydämetkin (jos sellaisia haluaa) tulevat mukana uusille.

Huushollin tulostin, Canon "with canon you cannot" Pixma MP630 ei jaksanut tulostaa alimpien tarrojen tekstejä kokonaan, mutta sekin on helposti korjattavissa jättämällä alimmat eli viimeiset tarrat vain tekemättä. Muutenkin ruoska tulostin, niinkuin kaikki maailman tulostimet kuulemma.

12 kommenttia:

  1. Kiva, kun kerroit mitä tarroja käytit! Mulla on ehkä senkin takia jäänyt tikut tilaamatta, kun oon kammoksunut niiden kirjoittamista ;) Pitäis kyllä saada aikaiseksi, ne kiekot on kyllä aika rasittavia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aattelin, että kivempi laittaa suoraan postaukseen, kun monissa vastaavissa muiden bloggaajien postauksissa ei ole mainittu ollenkaan speksejä, ja sitten ihmiset kilpaa kyselee kommenttiboksissa että mites tämä nyt hoidetaankaan. Noita tarroja kuitenkin kun saa kirjakaupoista, ja tuo ohjelmakin on ihan peruskauraa.

      Ei ole kyllä enää paluuta kiekkoihin tämän jälkeen :D

      Poista
  2. Kaunee homma varmaan ollut! Itsellä meinas hermot mennä jo kiekkojen kanssa ja niitä ei sentään tarvii kuin numeroida ja lakat kirjoitin kirjaan :D Tosin tuollaiset olisi kivempia ulkonäöllisesti ja järjestämisen suhteen...mulla kun tuppaa olemaan ehkä punaiset ainoastaan järkevästi samalla kiekolla (tai siis kahdella) mutta sitten on näitä siniset ja violetit -kiekkoja, joihin on ensin tipahtanut mukaan yksi sinivihreä ja sitten seuraava onkin vihreä :D Eli ei mene ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan :D Mutta pääasia että on edes jossain ylhäällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se vähän hermoja raastava kokemus, mutta onpahan nyt tehty.. Tosin johan tuolla yksi virheellisesti nimetty lakka vilahti kuvissakin :P Miuta ärsytti kiekoissa eniten se, että jos jonkun lakan myi, niin sitten se vielä kummitteli kiekolla ellei sitten raaskinut katkaista sitä kynttä.

      Poista
  3. Huh, on sullakin ollut urakka, itsekin saman juuri toteuttaneena tiedän:) Mutta lopputulos kyllä palkitsee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi se on ohi nyt :D Pitkään sitä vartosinkin, että pääsisin tekemään, kun tikkujen toimituksessa kesti.

      Poista
  4. Näyttää aivan älyttömän siistiltä! Periaatteessa mun kannattaisi aloittaa sama projekti nyt, kun lakkoja on vain 50-80 kappaletta... Ei olisi niin kova homma sitten, kun tiedän kokoelmani kuitenkin tästä kasvavan vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu suosittelen aloittamaan hyvissä ajoin! Paljon mukavempi varmasti näitäkin näpertää pikkuhiljaa kokoelman kasvaessa, eikä sitten kaikkia kerralla kun lakkoja on vaikka 500 :DD Voi kamala, toivottavasti itselleni ei ihan niin montaa kerry. :D

      Poista
  5. Pitäisköhän sitä itekin 8) On meinaan ihanan näköset noi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos lakkoja on kovinkin paljon, niin kannattaa harkita hetki :D Mutta kyllä tämänkin homman valmiiksi saa, tekee sitten vaikka osissa, jos ei muuten ole aikaa/jaksa.

      Poista