maanantai 23. tammikuuta 2012

One lovely blog/CG Midnight Kiss+Golden Rose Graffiti

Höhö, jäi vähän lyhkäiseksi teemaviikko, mutta postailen tämän viikon aikana loput kynnet siihen liittyen. Aina ei vaan millään ehdi, varsinkaan kun en ollut yksiäkään tehnyt ennalta valmiiksi, teksteistä puhumattakaan.

Sain ookalta otsikon tunnustuksen ja satunnaisfaktahaasteen siinä samalla, kiitos!

Säännöt:
1) Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.
2) Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.
3) Lahjoita tämä sama award 15 blogille/bloggaajalle.

Mutta niihin faktoihin (menetelmällä "mitä mieleen juolahtaa/sylki suuhun tuo")

1. Sci-fi on mieluisaa ajanvietettä, etenkin tv-sarjojen ja leffojen muodossa. Suosikkeja mm. Star Trek, Stargate, Serenity... Myös muut sajrat, kuten Glee ja Mighty Boosh uppoavat.
2. Luin joulukuussa ensimmäisen kirjan neljään vuoteen. Intternetin vika. Onneksi pääsin vauhtiin, ja luen nyt neljä vuotta sitten keskenjäänyttä Muskettisoturit seikkailevat jälleen-kirjaa.
3. Päätäni särkee aika harvoin, mutta sitäkin ankarammin. Joku migreeni.
4. Kuvaan kahdella kameralla: Nikon D3100 peruskitillä & Panasonic DMC-FZ18. Ensinmainittu on viime syksyn hankintoja, viimeeksi mainittu taas viiden vuoden takaa.
5. Muutaman kerran vuodessa tulee unihalvaus, se on inhaa.
6. Olen tuntenut mieheni lähes viisi vuotta.
7. Asumme yksiössä, ja välillä on ollut melko lähellä isomman hyvän asunnon löytäminen.. Muttei kuitenkaan. Ihan mihin tahansa ryönään ei voi muuttaa, nykyinen kämppä on kuitenkin kivasti pintaremontoitu ja sijaitsee buenolla alueella.

Kynsissä kaksi uutta tulokasta, China Glazen Midnight Kiss ja Seppälästä kokeilumielessä ostamani Golden Rosen graffiti/crackle-lakka. Krakelointiefekti hyvä mielestäni (itseasiassa ensimmäinen crackle-kokeiluni), lakan koostumus ok, mutta pullo on ihan hirveä! Ruma, epäkäytännöllinen muotonsa puolesta ja vaikea avata. En ostaisi välttämättä uudestaan, ellei pulloa uudisteta. Taas idari-insinöörit olleet vauhdissa pakkaussuunnittelussa...


Oli myös jotenkin hämmentävän vaikeaa saada lakkaa samanpaksuisesti joka kynnelle, kokemuksen puutetta. Siitäpä syystä jokaiselle kynnelle tuli hieman erinäköinen krakelointiefekti. Itse pidän keskisormen (toinen vasemmalta) lopputuloksesta eniten.

4 kommenttia:

  1. kiva tuo väriyhditelmä kynsissäsi, pitää itsekkin joskus kokeilla. :) Ja jeii täällä kynsiblogimaailmassa on joku toinenkin joka tykkää Mighty Booshista! :D Noel Fielding on niin huippu!

    VastaaPoista
  2. 3nn: Jee samoin! Meinasin muutama vuosi sitten jopa pukeutua Old Greggiksi penkkareihin, muttei kantti riittänyt :--D

    VastaaPoista
  3. Oi ihanat kynnet! :) Sulla on tosi hieno blogi, toivon että kävisit tsekkaamassa minunki blogin :)
    http://satunurkkaus.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Lilli: Kiva että tykkäsit, kiitos :) Käyn kurkkaamassa samantien!

    VastaaPoista