maanantai 19. syyskuuta 2011

Rihkamapostaus

Minun on pitänyt jo pitkään tehdä tällainen, tosin en ole ihan varma, että miksi. Joku sisäinen paljastelija täällä moi.

Tosin tähän väliin pieni ilmoitusluontoinen kysymys: Kiinnostaisiko teitä pieni kynsi-/kosmetiikkakirppis? Myyntiin olisi tulossa näillä näkymin lähinnä koristelakkoja ja muutama normilakka, lisäksi hyvin todennäköisesti kosmetiikka ym. Tänään oli naurettavan lyhyt päivä koulussa ja ehdin sitten vähän järjestellä kosmetiikkoja uuteen uskoon; päätin, että osan on mentävä, kun ei niitä ehdi ikinä käyttää.
Karsinnan jälijiltä jäljelle jääneet.

Mutta jälleen asiaan: Järjestelin kosmetiikan lisäksi myös hiusräpellyksiä ja koruja sun muita, ja päätin esitellä niitä täällä. Mukana muutama ulkomaantuliainen :). Pahoittelen muuten näitä hirmutaiteellisiä kuvia, olin vähän turhan kokeiluhenkinen tänään...


Kaulakoru, hiussolki ja korvikset ihanasta korupuodista, olivat ehkä hiukan tyyriitä, mutta kerrankos sitä... Tuo kruunurintakoru on eri liikkeestä erään vaatteen lisukkeena tullut, mutta silti ihana. Tosin sen lukkomekanismi on vähän niinkuin löystynyt jo valmiiksi piloille. Pitää kehitellä jotain korjausta siihen. Etenkin tuo kaulakoru on päässyt aktiiviseen käyttöön, tällä hetkellä tuntuu hankalalta pitää hiuksissa tai korvissa mitään :P

Ihan kaikki eivät helmistä tykkää, mutta itse sitten pienissä määrin muidenkin edestä. Mustalla samettinauhalla sidottavat helmet ovat joko KappAhlista tai Lindexiltä ostettu viime vuoden syksyllä, ja tiatavat ollakin viimeisin ostos tästä kategoriasta. Sitä aiemmin olen saanut lahjaksi edellisenä kesänä makeanvedenhelmistä tehdyn kaulanauhan, jossa killuu tuollainen kirkas tähdenmallinen systeemi. Kaksi muuta helminauhaa ovatkin sitten varmaan jostain 90-luvun alkupuolelta, kun olin vielä ihan lapsi. Niin, tai siis ne eivät vielä silloin olleet minun, mutta joskus vanhempana ne sitten sain omakseni. Aitoja helmiä näistä taitaa olla vain kahdessa.

Pusheen-kaulakorun olettekin jo ehkä yhdessä aiemmassa postauksessani nähneet. Emaloitu kissarintakoru on suomalaista käsityötä vuodelta nakki. Kaksi mustanpuhuvaa blingbling-rintarossia ovat peruja vuosien takaa, kun pukeutumiseni oli erittäinkin goottihenkistä. Nekin tosin olen lahjaksi saanut, ja ne toimivat hyvcin ihan normivaatteidenkin kanssa :D


Pahoittelen kummasti valottunutta kuvaa, Tässä on sitten enemmänkin hiusaiheisia viritelmiä. Vasemmalta alkaen GT:sta joskus alennuksesta ostettu inkkarihiussolkijuttu, jolle en tosin ole vielä keksinyt järkevää asettamistapaa hiuksiin. Joko metalliklipsi törröttää rumasti, tai alemmas asetettaessa takertuu ylimääräisiin hiuskiin ja irrotus on tuskaa. Punamustaraitainen muovirusettisolki on second handia, alla olevat orkideapinnit on ostettu ebaysta yksityiseltä hiusviritelmiä käsintekevältä britiltä. Ostin parisen vuotta sitten ylpääreitä varten, ja käytettyä on tullut sitten ihan muutenkin. Tykkään ja toimii!
Sitten olisi heräteostoksena joskus jostain Glitteristä ostettu helmikampa, jota en ole osannut käyttää kertaakaan. Tarkoitus oli käyttää "sitten joskus tulevissa häissä", mutta tuli käytettyä ihan muuta viritelmää loppujenlopuksi. Tuosta myös törröttää vähän rumasti siima, jolla helmet on kiinnitetty... Vieressä on KappAhlin jostain Vintage Stories-mallistosta ostettu musta sulkahelmihiuskoru, jota on tullut ahkerasti käytettyä juhlissa.

Ylhäällä keskellä oleva viininpunainen sydännutturaviritysjuttu onkin matkatuliaisia. Allaoleva punasävyinen aitoja swarovskin kristalleja sisältävä ponnari on gootteiluajoilta, alla olevat kirsikkapinnit ostettu joskus muistaakseni Glitterin tai sit sen toisen rihkamakaupan alesta :D Ei voi muistaa, kun lähistöllä ei noita liikkeitä ole. Punakirjava silkkikukkainen ja sulallinen hiuskampa on myös ebaysta ylpääreitä varten hommattu. Kuva onkin näemmä aika hanukasta tuosta kohtaa, mutta kuvitelkaa sen olevan hieno.


Viereinen rintarossi on tuore tapaus, tilattu Olivia Rougen nettikaupasta. Satiiniröyhelön keskellä komeilee suloinen kissanpentu, muovisena tietty. Aito olisi eläinrääkkäystä. Yläpuolella pari hiuspantaa, toinen Juicy Couturen/Kicksin kylkiäiskamppiksesta saatu pinkki rusetillinen, ja toinen punainen henkkamaukasta, joululahjaksi kaverilta saatu. Molemmat ihania, ja niitä tulee usein kyllä käytettyä. Saa vähän mukavaa piristettä ilmeeseen. Pantojen keskellä joskus vuonna keppi henkkamaukasta ostettu hius/rintakukka, josta tosin sen hiuskiinnitystsydeemin olen väkivalloin poistanut.

Hmm, tulipas jauhettua, näinköhän kukaan tätä jaksaa lukea loppuun asti :D Viimeisenä sitten kuva pussukasta, jossa säilytän noita samettinauhahelmiä ja kaikkia hiustsydeemejä. Ei ehkä kauhean kätevä, ja tilakin alkaa loppua kesken, mutta ajaa asiansa. Pussukka on Ciccian lompakon mukana tullut suojapussukka.


Vähän vaihtelua kynsijuttuihin tällä kerta. Ainakin ihan mukavaa vaihtelua omasta mielestäni :P

Mutta kertokaapas, olisko se blogikirppis kiva?:D

6 kommenttia:

  1. Toi kruunurintakoru on aivan uskomattoman ihana :o ♥♥♥

    VastaaPoista
  2. JOO!!!!!! Kirppis!! Kirppikset ovat niin parhaita! Varsinkin jos sinulla on jotain "turhia" lakkoja!

    VastaaPoista
  3. Kukkakynnet: Olisi vielä kiinnitysneule pysynyt ehjänä, niin olisi vielä kivempi :D

    Elisabet: No turhia ne tosiaan tavallaan minulle on, kun en tosiaan niitä osaa hyödyntää tai ehdi käyttää. Tai sitten joissain tapauksessa vastaava löytyy jo.

    Rose: Hienoa! Pitää huomenna ruveta kuvailemaan myyntiartikkeleita :D

    VastaaPoista
  4. Joo kirppis ois tosi kiva (:

    VastaaPoista
  5. Moi! Muistin sinua blogissani (:

    VastaaPoista