perjantai 8. helmikuuta 2013

3. Livbox (helmikuu)

Teemana oli lähestyvä ystävänpäivä, joten kääre oli pinkki, ja niin osa tuotteistakin.

Ihan pienesti petyin. Aiempiin Livboxeihin verrattuna tämä oli (monen muunkin mielestä) pettymys, vaikkei nyt täysin susi. Essien kynsilakka pelasti paljon, mutta siihen se pitkälti jäikin.


Livboxin fb-sivuilta tuli lueskeltua myös kaikennäköistä palautetta, joltain oli puuttunut vartalovoi boksista ja vaikka monet olivat olleet myös ilahtuneita ja tyytyväisiä sisältöön, niin kyllä niitä ei-kovin-ilahtuneita palautteita taisi olla enemmän liikkeellä. Taso on kyllä selvästi laskenut edellisiin, ei maksa paljoa vaivaa hakea kosmeliikkeestä samoja näytekokoisia juttuja mitä boksissa nyt oli...

JG:n tuoksupakkauksen kohokuviopostimerkki oli ehkä suloisin juttu koko boksissa.

Myös vartalovoi oli itselleni turha, olen käyttänyt aiemmin saman sarjan samantuoksuista kuorintaa, ja tuoksu on mielestäni mitä migreenisin. Jakoon lähtee. Moni muu varmasti tykkää.

Itselleni sattui arpapelissä John Gallianon Parlez-moi d'Amour-tuoksu, joka taas pääsi heti käyttöön. Itseasiassa, kun siippa tuli eilen töistä, ja esittelin boksin sisältöä, kokeili hän tuoksua itseensä ensin *facepalm*. En ehtinyt kertoa loppuun asti, että kyseessä on lähinnä naistentuoksu.. No, täällä oli sitten loppuillan kaksi kukkaisen makealta tuoksuvaa hahmoa... >.<


 Itselleni sattui Essien Lovie Dovie, joka on kyllä aivan mieluisa lakka. Jotkut saivat tämän sijaan Muchi Muchin, joka taas on niin perus ranskislakka, että sillä en minäkään olisi paljoa tehnyt.

Kuvassa muuten joulukuun Livboxissa tulleet Sally Hansenin kynsilakkaliuskat käytössä. Oli pikkuisen vaikeuksia asetella niitä (en voi ymmärtää, miten onnistuin sössimään näin lahjakkaasti), mutta lopputulos on matkan päästä katsottuna oikein kiva ja nätti. En ehkä itse ostaisi näin kalliita (yhteen käyttökertaan riittävät liuskat maksanevat jotain 13 euron paikkeilla?), mutta oli näitä kiva kokeilla. Ja joulukuun paketti oli muutenkin hyvä. Kuvassa liuskat jo kolmatta päivää kynsillä ja kärkikulumaa on. 


Ideana Livboxissa on siis saada testiin jänniä tuotteita, joita ei ole ehkä tullut ajatelleeksi ennen testatakaan. Näin koitetaan saada aikaan ostohimotuksia ja tietysti niitä ostoja. Tämä boksi ei kyllä niitä himotuksia luonut laisinkaan. Eikä tuotteet olleet erityisen jänniä. Nuo Olayn näytteet ovat niin...mitäänsanomattomia, että ajattelin alunperin, etten sano niistä mitään. No, nyt kuitenkin sanoin, ja siihen jää. Tulee vaan mieleen takavuosien Oil of Olay ja Nivea ja Siwan "kosmetiikkahylly". Pardon me.

Saa nähdä millainen boksi on seuraavina kuukausina, ja tarkoittaako suuret tilausmäärät yhtä kuin halpista ja turhia näytteitä jatkossakin.

6 kommenttia:

  1. Vähän samoilla linjoilla täälläkin, samat tuotteet ja näytteet saisi hankittua samalla rahalla itsekin. Mä vielä sain ne 3 x 1,2 ml:n tuoksunäytteet, joita tosiaan saa melkein mistä vaan pyytämättäkin. Toivottavasti vähän nyt skarppaavat tuolla, tällainen yllärikosmetiikkaboksi on niin ihana idea, mutta jos taso laskee tätä tahtia, ei sitä kauan viitsi tilata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eii, miustakin tosi hölmöä, kun ei 10ml käsilaukkutuoksu vastaa mitenkään 1,2ml minejä.. Tai toisinpäin. No, toivossa on hyvä elää, jos ensi kuun paketti olisi parempi taas.

      Poista
  2. Joo, mä oon kyllä ihan samoilla linjoilla, että tää helmikuun boxi oli aika kurainen. (Vaikka itselle ei tätä boxia edes tule laisinkaan...) Näytekokoja saa kosmetiikkamyymälöistä pyytämällä, ja ihan ilmaiseksi yleensä. Aika pohjanoteeraus, Essie vähän tosiaan pelastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep..Ja vähän laimeet oli Livbox-porukan perustelutkin "miksi näin"-kysymyksiin fb-sivuillakin. Joo, tosiaan itse on tullut aika ahkerasti toisinaankin pyydettyä näytteitä esim. jostain tietyistä meikkivoiteista tai kosteusvoiteistä tai tai.. Ja aina ole niitä saanut, jos en sitten valmiissa yksittäispakkauksissa, niin ovat sitten paikanpäällä testeristä lorottaneet sellaisiin pikkupurnukoihin.

      Poista
  3. Mie oon miettiny jo pitkään tota Livboxin tilaamista, eikä tällaiset sisällöt ainakaan kannusta sen tilaamiseen ollenkaan. :/ Pitänee seurailla vielä muutaman kuukauden ajan, että nouseeko taso vai jatkaako vain laskemistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannusta ei :/ Edelliset kaksi oli kyllä niin paljon parempia, kun oli kunnollisia täysikokoisia tuotteita ja vähän erikoisempia, niinkuin vaikka tuo Moroccan Oil viime kuussa. Olay on niin toivottoman "nivea", että pyh.

      Poista