perjantai 4. helmikuuta 2011

Sitruunaiset

Tapasin tänään ystäviä kaupungilla, ja käytiin sitten kiertämässä kauppoja läpi. Mielessäni oli heti ensimmäiseksi hommata Rimmeliltä uusia, hedelmäntuoksuisia kynsilakkoja, mutta tietenkään paikallisessa Emotionissa ei koko Rimmeliä myydä (vaikka em. puljun nettipuolella myydäänkin). Suunnattiin sitten Seppälän kynsilakkaosaston kautta Anttilaan, josta sitten huolin itselleni tuoksuvista lakoista sävyt (vai pitäisikö sanoa tuoksut?) 053 Apricot Punch ja 058 Lemon Drop. Lemon Drop on tismalleen saman värinen kynnellä, kuin Models Ownin Lemon Meringue, joka tarttui mukaani Seppälästä.



Swatchasin joka toiselle kynnelle Lemon Dropia ja joka toiselle Meringueta. Pikkurillissä siis LD, nimettömässä LM jne.



Lemon Drop tuoksuu mielestäni sitruunatiskiaineelle :D Ei siis mikään loistava tuoksu välttämättä. Plussaa kuitenkin leveästä sudista ja hyvästä levittyvyydestä. Peittävän tuloksen saamiseksi tosin lakkakerroksia piti laittaa neljä. Lemon Meringue ei tuoksu eikä sutikaan ole mikään huippu, mutta peittävyys hiukan parempi, kolme kerrosta riitti.
 


Apricot Punchiakin testailin jo toisen käden kynsiin, ja tuoksu on itseasiassa aika herkullinen, vaikkakin varsin esanssinen. Paljon parempi, kuin sitruunalakassa. Lakkailukuvia tästä kuitenkin vasta huomenna, sillä tämä lakka vaatii oikeaa päivänvaloa, muuten näyttää kuvisa joko liian oranssilta tai liian pinkiltä.

Hedelmäisestä aiheesta toiseen. Sain nimittäin muutamia päiviä sitten Kicksissä käväistessäni näytteen Escadan Taj Sunset-tuoksusta, joka on siis Escadan uusi kesätuoksu. Ja erityisen hyväntuoksuinen tuoksu onkin, ainakin omasta mielestäni. Tuoksu on hyvin makea, muttei kuitenkaan makea sellaisella halvalla tavalla niinkuin vaikkapa joku Boum. Tämä on sellainen tuoksu, joka on meinaan varmaan ostettava omaksi. En ole itse ostanut mitään tuoksua varmaan viiteen vuoteen, kröhöm, joten ehkä nyt on jo korkea aika.

Muistan edellisen Escada-tuoksuni jostain kahdeksan(?) vuoden takaa. Sain kummiltani lahjaksi silloisen Escadan kesä(?)tuoksun, jota en jostain syystä kuitenkaan uskaltanut/osannut/viitsinyt käyttää. Pullo oli vaaleanpunainen "huurretulla" pinnalla ja kultaisella korkilla varustettu... Eikä mitään muistikuvaa, minne tuo pullo on sittemmin joutunut. Olisi kyllä sääli, jos se olisi hävinnyt, pullo on mielestäni nätti ihan koristeenakin. Alla siis kuva vastaavanmuotoisesta pullosta. Onkohan kellään hajuakaan mikä tuon tuoksun nimi oli?

2 kommenttia:

  1. Olisiko ollut Loving Bouquet? Fagrantica.comista on hyvä metsästää kadonneita tuoksuja, alla linkki kuvailemasi näköiseen pulloon:

    http://www.fragrantica.com/perfume/Escada/Escada-Loving-Bouquet-1367.html

    VastaaPoista
  2. Oi, kiitos linkkivinkistä! Tuo pullo no kyllä harvinaisen samannäköinen, vaikkakin pullon lasiosio oli ehkä tummemman värinen kuin linkin takana olevassa.

    Un Ete En Provence näyttäisi myös samantapaiselta, mutta pullo näyttää liian oranssiselta ainakin minulla. Pitäisi ehkä kysäistä kummilta itseltään :D

    VastaaPoista