tiistai 11. kesäkuuta 2013

7. Livbox (kesäkuu)

Pari Livboxia on jäänyt esittelemättä, mutta ehkäpä koitan korjata senkin asian tässä viikon sisällä. Vaikka vähän myöhäistähän se on. Toisaalta nyt niistä tuotteista on vähän syvällisempääkin sanottavaa, kun niitä on ehtinyt käyttää, osan jopa loppuun asti.

Kesäkuun Livbox saapui tänne kuitenkin tänään. Valitettavasti hiukan silvottuna kylläkin.


Minulle saapuneet tuotteet:

Sebamed After Sun -voide (täysikokoinen)
Clarins BB -voide sävy 02
Clarins Instant Light Natural Lip Perfector -huulivoide
Olay Total Effects -kosteuttava päivävoide sk 15
Cliniderm Active Defence -päivävoide sk 15
Depend-kynsilakka 347 (täysikokoinen)


Jo eilen kyttäsin muutamista blogeista boksin sisällön jo etukäteen, ja toivoinkin vähän saavani juuri nämä tuotteet, tulevat nimittäin tarpeeseen. Vaikka aurinkoa ei ottamalla ottaisikaan, on suojakertoimellinen päivävoide ihan tarpeen, vaikka meikin allekin. Vaikka aurinkoisella säällä aikansa varjoissa viettäisikin, ei voi oikein uv-säteiltä välttyä. Ja pahin rypistymisen edesauttaja lienee juurikin aurinko, tai siis ne uv-säteet. Eikä ne maksaläiskätkään vanhemmiten ole niin kauheen kivoja (sanoi äitini).

Clarinsin huulivoide vaikuttaa superkivalta, tosin tätä samaa laatua eri sävyssä on ollut käytössä aiemminkin. Erikiva tuote anyways. Dependin kynsilakasta en niin välittänyt, tai sävy ei oikein napannut. Tietysti kun lakkoja on enemmän kuin omiksi tarpeiksi, niin tällaiset perussävyt eivät enää tunnu oikein miltään :D

Clarinsin BB-voide tuli myös ehkä väärään osoitteeseen sävynsä puolesta, mutta toisaalta se häivyttyy ja levittyy niin ohuelti iholle, ainakin nopean kämmentestauksen perusteella, että ehkä tätä voisi kokeilla naamaankin. Ja jos ei sovi, niin eiköhän kaveripiiristä joku tarvitseva löydy.

Olayn ja Clinidermin suojakertoimelliset päivävoiteet pääsevät kyllä lähes heti käyttöön, sillä voisin kuvitella Barcelonan auringon alla niitä eritoten tarvittavan. Myös Sebamed tulee tarpeeseen, joskaan reissuun asti en sitä taida pystyä ottamaan, kun tavaraa siinä on 150 ml, yli käsimatkatavaroissa yksittäiselle tuotteelle sallitun 100 millilitran rajan.

Tuotteet taas vähän vaihtelivat boksien välillä, mutta tykkäsin tästä omastani etenkin kovasti. Boksin arvo oli omani kohdalla tällä kertaa n. 45€, mikä on sinänsä myös selkeä parannus pariin edelliseen verrattuna. Mutta ensimmäisten boksien yli 60 euron arvoisiin sisältöihin on kyllä vielä matkaa.


4 kommenttia:

  1. Mie aina mietin, että miten kummassa muiden paketteja oikein kohdellaan, vai onko ne aina jossain kulmassa, että saavat rekassa tmv. osumaa. Kun omat boxit on tullu aina ilman naarmun naarmua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen kun tietäis. Aiemmat paketit on tulleet ihan ehjinä miullekin, mutta tää oli selvästi joutunu jonkun viiltäjän uhriksi :D

      Poista
  2. mulla tuli tällä kertaa ehjänä paketti perille

    VastaaPoista
  3. Mulle tuli täsmälleen samat tuotteet kun sullekkin ... depend ei iske täälläkään :(.. eikä BB voide , muuten suht ok ..

    VastaaPoista