keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Nails Inc. - Richmond Terrace & Bruton Mews

Aiemmin silloin joskus ennen joulua tilaamani Nails Inc-minilakkapaketin kaksi ensimmäistä lakkaa testattu omille kynsille viimeinkin.

Ensimmäisenä Bruton Mews. Lakka on koostumukseltaan joku crelly taas kerran, aika hankalasti levittyvä sellainen. Ensimmäisellä kerroksella näytti tältä:


Toinen kerros oli jo paljon parempi, vaikka bald spotseja muodostui vähän liiankin helposti, enkä kaikkia sitten korjannutkaan. Lopputulos on hyvin kiiltävä, mutta itselläni se oli snadisti muhkurainen, joten uusi tuttavuus, Nutra Nailin Speed Dry Top Coat-pikakuivattaja, sai tulla apuun.


Lopputuloksesta tulikin hyvin lasimaisen kiiltävä. Olisi kiva kokeilla jonkunnäköistä glitterjellysänkkäriä tämän tummanvihreän kanssa, mutta laikkuisuus ei kyllä tule auttamaan asiaa.



Nutra Nailin pikakuivattava päällyslakkakin vaatii lisätestausta, tämä ensimmäinen kerta ei varsinaisesti onnistunut. Koostumus tässä on ihan liru, kun vertaa paksumaan Secheen. Ei kuitenkaan yhtä liru, kuin Essencen pikakuivattava päällyslakka. Levittäminen oli siis himpun verran hankalaa, ja lakkaa tuntui tulevan pienessä kiireessä aivan liian paksu kerros kynsille. Piti lupauksensa, oli kosketuskuiva 30 minuutissa, mutta iskunkestäväksi kesti varmaan reilu puoli tuntia ainakin tällä ensimmäisellä kerralla. Nutra Nailin minulle sponssasi siippa iHerbistä.


 Toisena testissä Richmond Terrace. RT on myös creme jelly, mutta edellistä helpompi levittymään. Väri on tuollainen erittäin tumma, ruskeaan taittava luumu. Ehkä vähän erikoinen sävy, mutta nätti. Valaistuksesta vähän riippuu, näyttääkö enemmän violetilta vai tuleeko ruskeus enemmän esiin.


6 kommenttia:

  1. Kylläpä toi vihreä kiiltääkin kauniisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kiiltoa riittää ja päällyslakalla tasoittuikin mukavasti. :)

      Poista
  2. Kyllä kiiltää aika huikeesti toi vihreä =) ja tarkotit varmaan kosketuskuiva 30 sekunnissa eikä minuutissa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, haha :D Pitääkin korjata minuutit sekunneiksi :D Aika huono pikakuivatuslakka olisi, jos kosketuskuivuuteenkin menisi puoli tuntia :D

      Poista
  3. Oioi, mä tykkään eniten just tollasesta lasisesta lopputuloksesta.... tollanen on tosi hankala saada aikaan ja vielä hankalampi pitää kiiltävänä!:) Ihanat kynnet!

    VastaaPoista
  4. Sulle olisi haaste täällä
    http://lakkahamsteri.blogspot.fi/2013/01/11-x-haaste.html

    VastaaPoista