torstai 16. helmikuuta 2012

Lepardit

Taas jotkut aikojen takaiset kynnet, joista en ehtinyt kirjoitella. Pohjalla Color Clubin Foil Me Once (joka on paljon pinkimpi kuin netin swatch-kuvista päättelin), leimaukset Konadin m57 ja H&M Purple In Paris.


Näköjään olen ottanut nämä kuvat jo pari päivää lakkauksen jälkeen, kun kärjet ovat noin kuluneet. Leimaukset onnistuivat ihan kivasti, vaikka vähän meinasivatkin aluksi levitä leimatessa. Purple In Paris on ihan passeli leimaukseen, ainakin itseään vaaleampien lakkojen päälle. Kaikki kuvat otettu luonnonvalossa, mutta silti ylempi kuva näyttää paljon pinkimmiltä, kuin alla oleva kuva. Totuus on kuitenkin lähempänä alempaa.

Upea peukkulähikuva. Tässä kuvassa melkein näyttää, että Foil Me Once olisi jotenkin hologramminen, vaikkei olekaan. Tai sitten minulla on vähän liian vilkas mielikuvitus. Leimaukset onnistuivat peukkuihinkin aika kivasti, vaikka laatan kuvio onkin liian lyhyt ja kapea ainakin omiin peukalonkynsiini. Onhan noitakin paikkailtu kärjistä ja toisesta sivusta, mutta ei sitä kyllä juurikaan edes huomaa.



Loppuun vielä päivän, eiku viikon tai vuosikymmenen biisi. Lähes 11 vuotta vanha kipale mutta ah silti niin ajantasainen ja DM♥ Ja Dave♥


2 kommenttia: