perjantai 24. lokakuuta 2014

Marimekkoisat Unikkokynnet

Sain jo vuosi sitten kynsimiitistä MoYou Londonin Pro-11 -leimauslaatan, ja siitä asti olen halunnut tuota siinä olevaa Marimekon Unikko-kuosin mukaista kuviota. Näin pian pääsin ajatuksista tekoihin :DD

Zigin tekemät ihanat Marimekko-kynnet saattoivat myös olla innoituksen lähteenä, vaikka kuosivalinta olikin eri :).

En ole suurin Unikko-kuosin ystävä, mutta kynsissä se on varsin mukiinmenevä. Joskus vuosia sitten en pitänyt oikein koko Marimekosta, yhdistin koko merkin Unikko-jakkupukuihin :D. Parin viime vuoden aikana ystävän tehokkaan valistuksen siivittämänä mielikuva on muuttunut parempaan, ja omastakin kotoa löytyy MM:n tekstiilejä jonkun verran, ja muutama vaatekin. Etenkin Räsymatto- ja Lumimarja-kuosit ovat kovasti mieleeni.


Kynsiin käytin:
pohjalle: Gina Tricot White
leimaukseen: ChG Liquid Leather + MoYou London Pro-11
päälle: Mereneid Top it All




 Leimattuihin kynsiin ei uskallus riittänyt laittamaan päällyslakkaa, mutta yksivärisiin tietty. Liquid Leatheria ei tarvinnut tällä kertaa kuin yhden kerroksen, liekkö aavistuksen paksuuntunut pullossaan, jos olen vaikka laittanut korkin huonosti kiinni..


Iskikö Marimekko-kynnet tai naposteleeko Marimekko ylipäätään? :)

9 kommenttia:

  1. Nämä on kyllä tosi hienot! Itsekään en ole ylipäätänsä Marimekon suuri ystävä, mutta joitain kivoja kuoseja aina silloin tällöin löytyy :)

    VastaaPoista
  2. Mahtava lakkaus! Mää en unikkokuosista tykää yhtään. Marimekolla on just esim. Lumimarja semmonen josta tykkään.

    VastaaPoista
  3. Oi nää on upeat!

    Hankin tuon kyseisen laatan pari viikkoa sitten ja hirveästi on himottanut jo kokeilla tuota unikkokuosia, mutta en ole vielä kerennyt kun kiirettä pitää Finnishablen kanssa. Voi kyllä olla, että mun versiosta ei ihan näin siistiä tule... :D

    Marimekon vaatteet ei iske yhtään, mutta muut tekstiilit on kyllä mieleen :) Varsinkin ne pari uusinta astiasarjaa ovat tosi söpöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :')

      finnishableen haluaisin itsekin osallistua, hiukan olisin vaan myöhässä :D.

      Marimekon Mia-mekko on varmaankin omia suosikkeja, sopivan kaukana unikko-jakuista xD

      Poista
  4. Mun mielestä nää on tosi hienot ja onnistuneet! :)

    VastaaPoista