perjantai 10. lokakuuta 2014

Pukeudu Pinkkiin 2014

Pinkit vaatteet on aika lailla vähissä omassa vaatekaapissa etenkin tähän vuodenaikaan, niin osallistuin (ylläripylläri) päivään näillä samaisilla kynsillä, mutta päälle leimasin Konadin m36-laatasta leopardiprinttiä. Ensimmäistä kertaa onnistuin kohdistamaan kuviot niin, ettei kynsien reunoille jäänyt yhtään tyhjää (paitsi peukaloon :P).


Pohjalla siis edellisestä postauksesta ja jokaikisestä Livboxista tuttu Lumenen Roosa Nauha -tekstuurilakka, leimauksessa käytin Paesen 317-sävyä (saatu). Hain vähän lämpimämpää leimauslakkaa, jotain punarusehtavaa, mutta en sitten muistanut, että tämä ko. Paese on yhdellä kerroksella kerrassaan sininen - ja niin myös leimauksessa tietysti.


Pahoittelen, että kuvissa sormet kiiltävät kuin ne olisi ruokaöljyyn hetkeä aiemmin upotettu, mutta kynsinauhaöljy ei ollut kuvienottohetkellä vielä ihan imeytynyt.. :D

Leimaukset tosiaan näyttävät violeteilta, vaikka leimalakka onkin pullossa tumma punarusehtava.. Joku harmaakin leimaus olisi saattanut näyttää kivalta, mutta näillä mentiin ja mennään.





5 kommenttia: