torstai 24. heinäkuuta 2014

Kiko 488 Camellia Dorato Perla / Pearly Golden Camellia

Tämäkin Kiko tuli edellisen tilauksen mukana. Sävy on yksi kuudestakymmenestä uudesta Kikon vakiovalikoimiin kuuluvista lakkasävyistä, jotka tulivat jossain vaiheessa keväällä myyntiin. Kaikkiaanhan Kikolla on perusvalikoiman lakkoja vajaa 200, eli vaihtoehtoja on melko riittämiin, joskin glittereitä tai muita erikoisuuksia on pääasiassa vain kausikokoelmissa.


Sävy on korallinen pinkki, jossa on pieniä kultaisia flakieitä, jotka tietysti pullossa näkyvät selkeämmin kuin kynnellä. Pistin vielä kultaiset siirtokuvat koristeeksi, helpoimman kautta. Kuvat otin lakkausten ollessa jo muutaman päivän vanhat, joten kärkikulumaa on aavistuksen verran.

488 peitti kahdella kerroksella, joskin lievän jellyhkömäisyytensä tähden smile line saattaa hiukan paistaa joissain katselukulmissa läpi. Painostavasta helteestä huolimatta tämä tuntui kuivuvan melkoisen nopsaan ja asettui kynnelle muutenkin nätisti. Tämä on kyllä yksi näteimmistä lakoistani, eikä heikkous shimmer flakie -lakkoihin auta yhtään :D.


Kuten alla olevassa kuvassa näkyypi, niin kultainen shimmer on tosiaan erittäinkin paljon selkeämpi pullossa kuin kynsillä. Toisaalta sääli, haluaisin että kultaisuus olisi kynnelläkin yhtä ilmeistä. Olisipa olemassa kirkaspohjainen kultaista pientä höttöä sisältävä lakka.



10 kommenttia: