lauantai 29. maaliskuuta 2014

Sekalaisia kynsiä

En ole vähään aikaan saanut tehtyä itselle mitään viisaita kynsiä, mutta arkistoista löytyi kourallinen "aarteita", jotka pääsevät nyt päivänvaloon kevään myötä.

Ensiksi parit kavereille tehdyt kynnet Sensationailin geelilakoilla. Alla olevat on tehty Sensationailin sävyllä Pink Chiffon, jonka päälle olen liukuvasti lakannut muistaakseni A-Englandin She Walks in Beautyllä.


Toiselle kaverille tein syksyllä kestolakkauksen sävyllä Bubbly Champagne, josta otettu kuva olikin sitten oikein laatua uhkuva...


Parisen kuukautta sitten tein itselleni glitteröverit mustalle pohjalle. Lakkoina taisi olla Wettiksen Ebony Hates Chris, Ciatén vuoden 2012 joulukalenterissa ilmestynyt Magic Carpet ja China Glazen Dollhouse.


Blogiin asti ei myöskään koskaan päässyt jostain syystä tätä aiemmin The Hungry Asianin Twenty-Ten, joka tässä edellisen lakkauksen tavoin WnW:n Ebony Hates Chrisin päällä. 2010 taisi myös päästä jo uuteen kotiinkin.


Ja joskus myös inspisroiduin Korukynsillä-Lunaliin tekemistä leimauksista valkoisen lakkauksen päälle, ja yritin samaa, epäonnistuen. :D Lakkoina tässä on Color Clubin French Tip ja Kikon joku metallinhohtoinen lakka.


Koitetaan palata asiaan lähiaikoina vähän tuoreemmilla ja kenties onnistuneemmilla kynsillä. Mielenkiinto on ollut taas jossain ihan muualla, kuin kynsissä, ja lisäksi viimeiset muutama viikonloppua ovat menneet joko työn touhussa tai seikkaillessa vierailla paikkakunnilla. Neuloosi ei myöskään ole ottanut taantuakseen, ja kohtahan tässä on vuoden päivät jo tehtykin käsitöitä melko ahkeraan tahtiin. Laskeskelin, että kaiken kaikkiaan 24 sukat ja 30 lapaset olisi tullut tehtyä tässä vuoden aikana.. Päälle vielä virkatut matot ja korit niin johan siinä on ollutkin työsarkaa. Kaveripiirissä olenkin jo kutojamummo-lisänimen saanut kontolleni :D

Tässä siis taas vähän vilautusta siitä, mitä kynsibloggaaja tekee, kun ei bloggailu nappaa. Kyseiset lapaset ovat jo valmistuneetkin, ja pääsivät (toivottavasti) onnelliselle omistajalleen, Rakkauspapaija-Miljalle :)

4 kommenttia:

  1. Hienoja kynsiä oot tehny! Tykkään etenki noista mustapohjasista:)

    Oliko muute tuo Ciatén Magic Carpet laadultaan millanen? (joo en oo vieläkään testannu 2012 vuoden joulukalenteriglittereitä :D) Yhden noista glittereistä joskus avasin ja mun mielestä se oli tosi paksua ja haisi pahalle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Oli tuo Magic Carpetkin vähän paksuhkoa, ja tuoksu tosiaan melkoisen tuju, mutta nää glitterit on ylipäätään jotenkin niin nättejä, etten myydäkään raaski :D Ohennin kyllä vois auttaa tuohon paksuuteen ehkä.. En tiedä vajuisko glitterit sitten pohjalle, mutta jos tipan tai pari kokeilisi pistää.

      Poista
  2. Kauniita lakkauksia kaikki tyynni! Sun pitää selvästiki tehä lakkauksia, jotka mätsää sun kutimuksiin... Vink vink... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja hoho, pitää kokeilla joku kerta :D

      Poista