torstai 22. elokuuta 2013

SensatioNail-kesäsävyjä + arvonta!

Sain testattavaksi SensatioNaililta kohta jo menneen kesäkauden sävyjä, sekä teille arvottavaksi yhden Starter Kitin (Pink Chiffon).

Uusissa Sensationailin led-uuneissa on hiukan timakampi ääni kuin itse vajaa vuosi sitten ostamassani, mutta, muuten aloituspakkauksen tuotteet ovat vajaa vuosi sitten tutuiksi tulleita esim. tästä Sensationailin esittelypostauksesta

Sain siis viisi kestolakkasävyä (ja kuudes tuli saamani aloituspakkauksen mukana), joista valitsin omille kynsille ensimmäisenä Babydoll Pinkin, joka on Sensationailin the ranskissävy. Merkillä on  tarjolla Suomessakin valkoinen White Lily -sävy, jolla saa sitten ranskislakkauksen kärjetkin tehtyä, kuten Sonnelassa täällä on varpaisiin tehty. Mie en tehnyt nyt tavallisella lakalla väliin ranskiskärkiä, koska kynnet ovat tosi lyhyessä kunnossa tällä hetkellä. Näyttää kuitenkin siistimmältä tuollainen hennon vaaleanpunainen ja kiiltävä, ehjä pinta kuin kärsinyt ja kellastunut oman kynnen paljas pinta.

Alla oleva kuva otettu pilvisellä säällä kolmantena päivänä lakkauksesta.




Yllä oleva kuva otettu aurinkoisella säällä toisena päivänä lakkauksesta.

Lakkaus ei siis ole toistaiseksi kärsinyt mitenkään, tosin vasemman etusormen lakkaus on kärjestä jälleen kulunut (aina, kaikkien lakkausten kanssa käy näin), koska näperrän jostain syystä kaikkea juuri tälläsormella + stressipureskelen :P.

Saamani sävyt ovat vasemmalta oikealle:  Island Oasis, Bubbly Champagne, Royal Ruby, Guilty Pleasure, Pink Chiffon ja Babydoll Pink. Astetta edustavammat kuvat näistä ja lopuistakin kesäsävyistä löytyy Sonnelasta.



Kun kynnet on hiukan taas saaneet pituutta, niin on kyllä ehdottomasti testattava tuota Island Oasista seuraavaksi! On livenä niin ihanan kirkas turkoosi, että voisin vaikka syödä sen.. eiku.

Kiva että Sensationaililta on tullut lisää sävyjä, ja olisi tosi mukava jos Suomessakin ilmestyisi jatkossa edes osa muistakin kokoelmasävyistä, esim. vastikään jenkeissä julkaistut Liquid Metal -sävyt. Tai kesäksi julkaistut Island Fever -kokoelman sävyt, joissa oli mm. aika upeannäköinen kimalteleva Ride the Wave ja kirkkaankeltainen Beat the Heat. Joitain sävyjä voi löytyä ebaysta, ja ostinkin itselleni Glitter effects -kokoelman hopeaglitterin. Voipi olla aika kiva esim. ranskiskärjissä, jos vielä saisin valkoisen geelilakan hommattua jostain.

Nyt kuitenkin arvontaan!



Arvonnan säännöt:

1. Osallistut arvontaan kertomalla kommenttikenttään lempisävysi Sensationailin geelilakoista (, kaikki Suomessa myytävät sävyt löytyvät täältä (voit myös valita sellaisenkin sävyn, jota ei Suomessa ole tarjolla, kutakuinkin kaikki muut sävyt löytyvät taas täältä) JA sähköpostiosoitteesi. Sinun ei tarvitse olla lukija osallistuaksesi :)

2. Arvonta päättyy 22.9 klo 23.59, arvon voittajan pikimmiten tämän jälkeen, ja ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti sähköpostitse sekä huutelen blogissa :). Jos voittaja ei ota viikkoon yhteyttä, arvon Starter Kitin (arvo n. 79€) seuraavalle.

Kannattaa myös käydä tykkäämässä joissain seuraavissa sivustoissa, niin saa tuoreeltaan tiedon uutuuksista ja muista kivoista jutuista :)

Sensationail Facebookissa
Sensationail Instagramissa
Sensationail Twitterissä

Ja onpa muuten Kynttä Pidempääkin nyt Facebookissa! :D

Onnea siis ja osallistukaahan ahkerasti! Arvonnasta saa vinkata muuallakin, joskin lisäarpoja en siitä jaa tällä erää.

98 kommenttia:

  1. Purple Orchid on kivan sävyinen ja Island Oasis myös, koska osui lempivärinä ensimmäisenä silmääni :)

    heidi1sara@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Jee, ihana arvonta! Mulle mieluisin sävy olisi Coral Sunset ja maili on korukynsilla (at) gmail piste com.

    VastaaPoista
  3. Tykkäisin juurikin Babydoll Pinkistä. Olen varmaan viidessä paikassa osallistunut tän setin arvontaan, jo nyt on kumma kun ei osu kohdalle:DD

    Sissi
    betternailday(a)gmail.com

    VastaaPoista
  4. Oi, olispa huikeeta päästä kokeilemaan geelilakkausta. Suosikkini taitaa olla Kitten heel. Ja kaikki karkkimaiset, kirkkaat, söpöt ja hempeet värit :)

    katjamarian (at) gmail . com

    VastaaPoista
  5. espresso bean olis tällä hetkellä itselleni mieluisin sävy :)

    veguve@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Guilty Pleasure osu ja uppos ! :)

    memories [at] hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Geelilakkausta olisi tosiaan mahtavaa päästä kokeilemaan! :) Taupe tulips olisi valintani.

    VastaaPoista
  8. Pink Chiffon on minusta nätein.
    hanna-soini(ät)hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Miuta eniten miellyttää sävy Royal Ruby <3
    Toisaalta haluaisin jonkun miun ihonväriin sopivan nuden myös itselleni.

    analogtrashblogi@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Eniten tykkään sävystä guilty pleasure
    eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
  11. Pink chiffon oli aivan ihanan näköinen <3
    jenni piste hl at gmail piste com

    Löysin blogisi juurikin Sensationailin fb-sivujen kautta, ja pisti heti syötteenlukijaan, koska sinulla on niin ihania designeja! Tykästyin heti blogiisi :)

    -JenniHL

    VastaaPoista
  12. Taupe Tulips



    anna_niva@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Love struck on eniten mun mieleen :)

    coammber@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Taupe tulips <3 .
    annekoskelalaakso@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Lemppariväri ois Pink Chiffon ja meilini on mira.engman (@) gmail.com

    VastaaPoista
  16. En ole kokeillut muita kuin peruslakkoja, olisi aivan mahtavaa testata. Lempparini on Wedding Pearl
    71615

    aurinkoisin terv. Tiia tiia68@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Babydoll Pinkistä pidän eniten , ihania sävyjä muitakin :) pkkirsi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  18. Ihanaa. Arvonta hyvistä tuotteista.Kiva.

    VastaaPoista
  19. Island oasis lämmittää mun sieluani eniten :) pikkutyttoe@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Scarlet Red on ihana ja klassinen väri:)
    niiina-@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Island Oasis on herkku!

    katja.glitterland@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Smoky Night
    benenttoset@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mulle mieluisin sävy ois just tämä babydoll pink :) lauratuulia.aarnio@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Island Oasis tai Kitten Heel on ehdottomia suosikkejani. :) Tosin joku tommoinen nudempi voisi tietty olla monikäyttöisempi.. Mutta pysyn silti vastauksessani. :D
    milja.tuikka (at) gmail.com

    VastaaPoista
  25. Guilty Pleasure!
    heidi.har@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Guilty Peasure & katri.ylisalmi@netikka.fi ;)

    VastaaPoista
  27. Babydoll pink <3 Innas-95@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Coral sunset :) milla_ollikainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Guilty Pleasure oli noista yllä olevista lemppari! sonjatervonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Island oasis miellyttää :)
    sposti jubjub@luukku.com

    VastaaPoista
  31. Guilty Pleasure, alaspaaveera@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Kyllä tuo Island Oasis on ehkä kaikista herkuin (:
    Shinyandglossy(ät)luukku.com

    VastaaPoista
  33. Pink Champagne
    Sari.k-@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Babydoll Pink ehdottomasti ! Tykkään kovasti luonnollisista sävyistä :)

    essi.perttula@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Babydoll Pink on mun mieleen!
    heiditsuominen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  36. Babydoll Pink on mun mieleen!
    heiditsuominen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  37. Mä tykkäsin Wedding Pearlista! ooonavv@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Hmm... Olen kiikunkaakun Evening Sandin tai Pink Chiffonin välillä, mutta sanotaan tuo Pink Chiffon!
    petra.j.tuominen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  39. Guilty Pleasure on mun juttu!!! ;D

    dioriinablogi@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Bubbly Champagne Suomen sävyistä ja Beat The Heat kansainvälisistä sävyistä! :)

    aisinilandia@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Babydoll Pink on paras!

    mixsixmix@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Ride the Wave :3

    manta81@luukku.com

    VastaaPoista
  43. Babydoll Pink on lemppari :)

    rantanenmirka@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Island Oasis on niin ihana :D

    rotta14@gmail.com

    VastaaPoista
  45. guilty pleasure on ehdoton lemppari! Sähköposti kanerwa.m (ät) gmail.com

    VastaaPoista
  46. Ocean Sparkle <3.

    ironic74 at hotmail.com

    VastaaPoista
  47. guilty pleasure :). x_unrated at hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Babydoll Pink on suosikki.

    mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  49. Guilty Pleasure olis mun valintani.
    kitthas[at]gmail.com

    VastaaPoista
  50. Ocean Sparkle on hurjan kaunis! Olen tosi huono käyttämään yhtään erikoisempia sävyjä omilla kynsillä, joten käytännön lempparisävy on kyllä Baby Doll, se on iiiihana <3!

    mari.vaananen (at) elisanet.fi

    VastaaPoista
  51. Oiiii, mikä arvonta! :3

    Haluaisin noista ulkomaalaisista sävyistä Kitten Heelin <3

    <3:Sara (cupcakezblogi@gmail.com)

    VastaaPoista
  52. Jee, arvonnat on aina kivoja, mutta monissa on monimutkaiset säännöt... Kivat kynnet! :D

    Kotimaisista lemparikseni valikoitui: Coral Sunset 71589

    v.s.e.mannila@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Ehdottomasti Island Oasis! Olen etsiskellyt hyvää turkoosinsävyistä lakkaa ja tuo kyllä olisi mieleeni :)

    lookingforclementines(ät)hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Island Oasis, aivan ihana <3
    enxs22@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Guilty pleasure on ihanin :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Coral Sunset
    lusse@luukku.com

    VastaaPoista
  57. Guilty Pleasure tai Love Struck <3
    rusinapulla82@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Mauve Maven on todella kaunis <3
    Kiitos mukavasta arvonnasta :)

    jansku410@hotmail.com

    VastaaPoista
  59. Mi Amor

    hiikkapipu@yahoo.com

    VastaaPoista
  60. Babydoll pink :) jenny-94@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Quilty pleasure on ehdoton lemppari! Karoliina_306_@hotmail.com

    VastaaPoista
  62. oii, mä ihastuin bittersweet nimiseen sävyyn. Täyttä rakkautta.
    kynnenverran@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Island Oasis on kyllä herkku! :) jemppo90@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Island on lempparini! :)
    Sini.la@hotmail.com

    VastaaPoista
  65. Purple Orchid!
    annemari.pekkola@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Silver glitter tai Gold glitter olisivat ihan mahtavia sävyjä näin syksyllä ja läpi kylmän pitkän talven. Mutta koska kyseessä olisi ensihipaisuni geelilakkoihin, niin tarvitsisin alkuun Starter Kitin ja sieltä valitsisin sävyn Pink chiffon :)
    jenni_lonnblad@hotmail.com

    VastaaPoista
  67. Love Struck (jota tuossa kuvassa ei tainnut olla) oli sopivan kirkas, mutta kuitenkin riittävän hillitty mun makuun.
    petu_91@netti.fi

    VastaaPoista
  68. Mua kans ois innostanu suuresti tuo Silver Glitter, mutta Suomessa myytävistä pidin eniten Rasberry Wine sävystä. Jostain syystä kaikki fuksian sävyt vetoaa aina muhun :D

    sini_liinamaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  69. Suosikkini olisi "sugar plum".

    maatilakkaa@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Ehdottomasti Pink Chiffon! :)

    thessman11@hotmail.com

    VastaaPoista
  71. Babydoll pink näyttää kivoimmalta! :-)
    savi-@hotmail.com
    Satu

    VastaaPoista
  72. Pink Chiffon on lempparini, aivan ihana!!

    sonja.ronka@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Heips...

    Mauve Maven suosikki :-)

    paivirojo@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Sugar Plum vei sydämeni! <3
    sinny92@outlook.com

    VastaaPoista
  75. Guilty Pleasure on lempparini!
    sanna_katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  76. Pink Chiffon ¨
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  77. Guilty Pleasure on ihana :) millal@luukku.com

    VastaaPoista
  78. Pink Chiffon on minunkin suosikkini, kuten näkyy olevan monen muunkin :D
    lumikkinen2@gmail.com

    VastaaPoista
  79. Babydoll pink :)
    aliisa.manninen@gmail.com

    VastaaPoista
  80. Evening Sand on minusta ihanin :) enkulii7@suomi24fi

    VastaaPoista
  81. Lemppari on Pink Chiffon! <3

    portcotondesuvi(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  82. Pink Chiffon :) mmaria@luukku.com

    VastaaPoista
  83. Guilty Pleasure on minun makuuni sopiva :) snow_angel85@jippii.fi

    VastaaPoista
  84. Guilty Pleasure on kyllä ihana, rakastan tuollaisia korallisia pinkkejä:)
    elinamatilda@hotmail.com

    VastaaPoista
  85. Ehdottomasti Babydoll Pink :) lumikki1@luukku.com

    VastaaPoista
  86. Island oasis :) paaliinab@gmail.com

    VastaaPoista
  87. Ihana arvonta! Olen haaveillut geelilakkapaketista siitä saakka, kun niitä on ollut. Vielä ei ole ollut mahdollisuutta satsata sellaisen ostamiseen... Ensimmäisenä silmiini osui väreistä Raspberry Wine. Niin täyteläinen tumma pinkki!

    Kokeilen onneani arvonnassa, siniemilia (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  88. Guilty Pleasure ! aivan ihana kirkas pinkki :P
    linduskii@hotmail.com

    VastaaPoista
  89. Babydoll Pink :)
    karita3@luukku.com

    VastaaPoista
  90. Island oasis
    jenniluomanpera@luukku.com

    VastaaPoista
  91. Minun suosikkini noista olisi heti ihan selvästi Pink Chiffon :)
    kulta89@luukku.com

    VastaaPoista
  92. Mä taidan tyksiä tuosta Babydoll pinkistä eniten, semmonen ois kyl geelilakkana niin tarpeen! tiketzu88@hotmail.com

    VastaaPoista
  93. Oi kun olisikin ihana tuo voittaa! Babydoll pink on ihanin <3
    millamagia30@gmail.com

    VastaaPoista
  94. Babydoll pink jenna.kytola@manpower.fi

    VastaaPoista