sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Jouluisampaa

Pikkujoulukynnet eivät olleet mitenkään himojouluhenkiset, mutta sellaiset satuin pikkujouluihin tekemään. No, jokatapauksessa halusin ehdä vähän jouluisemmilla väreillä ja koristeluilla toteutetut kynnet.


Lakkoina käytin minulle vasta saapuneita, huutiksesta ostamiani China Glazen lakkoja: vihreä on nimeltään Gussied Up Green, ja tästä vihreästä tykkään hurjasti. Sopivan tumma ja tavallaan jopa vampy-tyyppinen lakka, vaikka onkin vihreä.  Ja ainakaan nyt ei tule mieleen, että minulla olisi muita oikeasti vihervihreitä lakkoja, mintunvärisiä ei varmaan lasketa mukaan?

Kynsistä noin muuten, etusormi ja keskari ovat olleet jo pidemmän aikaa lyhyehköt ties miksi, aina ne jostain syystä lohkeavat tai liuskoittuvat todella juuresta, enkä millään raaski leikata muitakin kynsiä lyhyeksi. Eläköön eriparikynnet! :D

Punaisena lakkana CG:n Thunderbird Retro Diva-kokoelmasta, josta minulla onkin jo huimat kolme lakkaa! En varmaan ikinä ole himoinnut mitään tiettyä kokoelmaa, mutta tästä voisin kelpuuttaa ilomielin kaikki, ja niitä tulisi käytettyäkin (paitsi ehkä niitä kahta oranssista. Tai ehkä niitäkin). Olen viime kuukausina erityisen viehättynyt vähän tummemmista ja, voisiko sanoa, viettelevän värisistä lakoista. Semmosta.


Yllä olevassa kuvassa vihreästä saa ehkäpä parhaan käsityksen keskisormesta, lakka on siis keskeltä selkeästi vihreä, mutta reunoilla "mustenee", kuten vaikka CG:n Short & Sassyssa. Kynsinauhatkin olisi voinut halutessaan siistiä kylläkin... Koristelut tehty laatoilla m77, m14,  m36 ja m57. Selkeästi menossa joku Konadöverivaihe, olkoot kuinka "pois muodista". Tai siis ei kait muuten, mutta jossain törmäsin tällaiseen mielipiteeseen, jota ei kannattane ottaa liian vakavasti kuitenkaan.

Ajattelin ottaa osaa kolmenkymmenen päivän kynsihaasteeseen, parit kynnet olen sitä varten jo tehnytkin, kun en nyt ihan joka päivä reaaliajassa pystyisi kuitenkaan lakkailemaan.

1 kommentti: