tiistai 6. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivän ilta

Ollaan kuunnteltu miehen kanssa tänään vähän suomalaista musiikkia, syöty suklaata ja porkkanalaatikkoa, juotu glögiä ja hengailtu kotona ikkunan ääressä katselemassa lumisadetta. En ole ehtinyt tai jaksanut lakkailla kynsiä pitkään (suhteellinen ilmaisu) aikaan, ja seuraavatkin kynnet ovat peräti syyskuulta. En ainakaan tietääkseni ole julkaissut täällä..? En ainakaan löytänyt, muisti palvelee vähän huonosti.

Kyseessä on siis Kiko Milanon 301, Viola Nero Microglitter. Tumma violetti sinisellä (turkoosilla?) microglitterillä. Omat kuvani eivät ole mitään järin onnistuneita, mutta kyllä noista jonkun tolkun saa.



Ylläolevassa kuvassa (otettu luonnonvalossa) lakka näyttää liian siniseltä, on oikeasti violettivioletti.

Alemmassa kuvassa sävy on oikeampi, mutta kaikki muu onkin ihan hanurista tässä kuvassa...



Lähikuva ihan siksi, että sininen shimmeri näkyisi paremmin.



 Kerrassaan upea lakka mielestäni, joka tosin tähän pimeään vuodenaikaan ei varmaan näyttäisi niin näyttävältä. Ehdottomasti myöskin hintansa väärti, pulitin tästä puolitoista euroa Kikon alennusmyynneissä.

Rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille

2 kommenttia: