maanantai 21. marraskuuta 2011

Pitkästä aikaa

On vähän jääny taas kirjoittelu ja kynsiharrastus ylipäätään. Opiskelu ja synkkä syksy tuntuu vievän mehut ihan kohtuullisesti. Hommaa ei helpota opiskelujenkaan osalta se, että jotkut asiat jäävät oppimatta vaikka kuinka opiskelisin ja harjoittelisin. Noh, tiedossa on ilmeisestikin vähän apua asiaan, ennen sitä pitäisi vaan kartoittaa edes, että missä kohtaa itsellä mättää. Kun en oikein itsekään tiedä, kun tuntuu, että yksi tietty oppiaine on niin täyttä siansaksahepreaa etten tajua siitä alkuunkaan. Ainiin hups, pääsi unohtumaan tämän olevan kynsiblogi, ei epätoivoinen vaikerrusblogi.

Paitsi kaiken kruunaa se, että löysin käyttämättömänä olleen reppuni pikkutaskusta kynsikisan voittajan palkinnon pakattuna. Paketin, jonka olin vieväni postiin jo varmaan kolme viikkoa sitten :E Julkiset pahoitteluni, vien sen huomenna tai oikeastaan tänään postiin. Joku aivohorroskausi taas meneillään...

Mutta josko kynsiin, tällä kertaa joukkekaverilleni E:lle tehtynä:


Kuva on hiukka kellertä ä ja epäselväkin, mutta muuta ei nyt ole. Tein nämä kynnet tavallaan yksiä kuvauksia varten, joskaan kynnet eivät olleet kuvauksen kohteena, mutta kuitenkin. Alla Color Clubin Revealed, hiukan vaaleanpunertava persikkainen creme, jossa ihan pientä pinkkiä shimmeriä, joka ei tietenkänä kuvassa näy. Leimaukset tehty Konadin elukkakuviolaatalla ja Goshin Chocaholicilla.

Niistä kuvauksista ihan pikkaisen vielä, että olin itsekin kuvattavana ja vapaaehtoisena silmämeikkaajanakin, ja sama homma toistuu ihan lähiaikoina... Vaikka olisi toisaalta sitä opiskeltavaakin. Tai oikeastaan ymmärrettävää ja sisäistettävää. Muutama tenttikin tulossa lähiviikkoina, niihinkin pitäisi lukea. Apua. Näköjään tänään on vähän pakko avautua.

Tein itsellenikin kuvauksiin kynnet, punavalkoraidalliset China Glazen Fairy Dustilla kuorrutettuna. Kuvaa niistä en ehtinyt ottaa, menivät aika nopeasti huonoksi, kun rävelsin kynsilläni kaikkea.

Viimeaikoina olen myynyt jonkun verran huutiksessa itselleni turhaa tavaraa ja kosmetiikkaa pois, ja ostin sitten osalla siitä saamastani rahasta ensimmäisen Inglot-tuotteeni ikinä: Freedom-paletin + 10 värinappia.


Kuvan saa klikkaamalla isommaksi, niin näkyy sävynumerot jos ne kiinnostavat. Suurin osa sävyistä on puhtaasti blogisuositusten pohjalta valittu, muistini mukaan Sensaistin ja Charming Nailsin esittelemien sävyjen perusteella. Muutama on sellainen, jotka valkkasin sitten enemmän tai vähemmän fiilispohjalta.

Kaikki värit ovat oikein hyviä pigmentiltään, levittyvyydessä ja häivyttyvyydessä on ehkä joitain eroja. Esimerkiksi tuo AMC shine levittyy mielestäni aivan upeasti, kun taas Matte 325 (tummin violetti) vaatii vähän enemmän työstämistä. Muutenkin yllätyin miten paljon tykkään tuosta ensinmainitusta sävystä, ennakkoon odotin innokkaimmin violetteja, mutta tästä kimmeltävästä oranssihkosta tulikin yllätyssuosikki. Kaikenkaikkiaan kyllä tykkään erityisen paljolti tästä paletista, eikä hinta alennuksettakaan ole laisinkaan paha näin hyvästä laadusta. Olen kuullut vähän huonoa AMC-laadusta, joten en sitten sitä uskaltanut ottaa mukaan ollenkaan :D

Paitsi yksi juttu ärsyttää. Minun piti hyödyntää Inglotin -30% tarjous, mutta olin pelipaikoilla päivän liian myöhään.  ARG!

Roger, over and out.

3 kommenttia:

  1. Voi että tuo Inglotin paletti näyttää herkulliselta! Milloinkahan mä pääsisin käymään ekaa kertaa elämässäni kyseisessä kaupassa.. Siellä voisi mennä jokunen tovi vain katsellessa :3 Ja kynsissäkin tosi kiva väriyhdistelmä~

    Saako muuten udella, että mitä opiskelet?

    P.S. Ei stressiä sen palkinnon kanssa, kun vasta ensi kuussa pääsen siihen käsiksi anyway :)

    VastaaPoista
  2. Lumi: Mie en ole koskaan käynytkään liikkeessä, siellä olisin varmaan tullut hulluksi! Nettikaupasta tilasin :)

    Saa udella, vastailen blogiisi :)

    Ei tässä mitään stressiä sen pahemmin, tuntuu vaan että kaikki kouluun liittymättömätkin asiat unohtuu kouluasioiden myötä. Tällee ne tyhmät pärjää :P

    VastaaPoista
  3. Upean värisen paletin olet koonnut :) Minulla on muutamia Inglotin paletteja ja yksittäis luomivärejä ja olen tykännyt niistä todella paljon.

    VastaaPoista